Tämän hetkinen tilanne ja päässä pyörivät ajatukset.

Kirjoitin äsken tekstin "kuka minä olen?", jossa kerroin vähä taustoja. Tulevissa postauksissa selviää varmasti vielä lisää. Aattelin että tässä postauksessa ihan vain kerron viimeisiä kuulumisia ja ajatuksia. Mulla oli eilen törkeen huono päivä. Meinaan nyt ku oon ollu töissä, ni mulla ei oo voimia oikein ollu mihinkään muuhun. Sillä tää masennus saa mut niin uupuneeks. Mutta ny mulla on muutamia päiviä vapaata ja ku eilen oisin töiltä kerenny ja jaksanu lähtee näkee sukulaisia ni ei, enhä mä pystynyt lähteen. Koko päivä meni perseilleen, ja sit ku oltiin jo perheen kanssa lähdössä ni totesin vaa että en pysty tulee mukaan. Mua ärsytti tajuttomasti. Mulla ei ei pysyny pää kasassa, meni hermot kun mikään ei tuntunut sujuvan. Kaikki ulkonäköön liittyvä ei menny putkeen ja menetin hermot moneen kertaan. Olin niin turhautunu ku olin pukemassa takkia, tiesin et jos oisin lähteny mukaan oisin vaan äkänen ja itkunen koko ajan. Joten oli pakko jäätävä kotio. Istuin ulkovaatteet päällä sohvalla ja itkin. Mua ei ollu pitkään aikaan ärsyttäny mikään niin paljoa. Mulla meni pari tuntia rauhottuessa ja että sain ajatukset kasaan. Sinä aika rustasin reilut kymmenen sivua täyteen teksiä mun päiväkirjaan. Sit myöhemmin luin niitä mun kirjotuksia, ja tajusin että mulla ei oo taas kaikki kunnossa ja mä en selvii tästä yksin. Koko yön googlasin kaikkea liittyen masennukseen mm. hoidoista. Sit vasta tajusin että vaikea asennus ei mee tosta noin vain ohi. Oonhan mä sen tavallaan tiennyt, mutta nyt mä vasta tajusin sen. Mä tarviin oikeesti tähän apua, että pääsen tän yli ja voin taas nauttia elämästä. Mulla on paljon hyviä hetkiä, mutta koko aika huomaan että ajatuksissa pyörii inhottavia asioita, ja en pysty nauttimaan kaikesta täysillä, sillä tää masennus on mukana jokaisessa päivässä. Mä päätin että mun on haettava apua nyt omatoimisesti. Ajattelin että otan yhteyttä meiän koulun terveydenhoitajaan. Ajatus pelottaa mua, sillä meiän terveydenhoitaja vaihtui juuri ja hänen kanssaan en ole vielä jutellut. Ja toiseks mua pelottaa, että tää menee vaan pahempaan ja mua alkaa ahistaa lisää kun alan taas näistä juttelemaan. Mutta toisaalta musta tuntuu että tästä voisi olla apua, ja en tiedä miten muutenkaan tästä masennuksesta pääsen ikinä irti. Mä myös oon nyt harkinnut lääkkeitä, että jos mulle taas tarjotaan niitä niin pitäisikö ottaa vastaan? Itsellänihän ei niistä ole kokemusta, mutta must tuntuu että aion kyllä kokeilla. Mutta ensin ois otettava se askel ja laitetava viestiä terveydenhoitajalle, jos hän auttais mua eteenpäin. Nythän mun on käytävä tämä rumba uudestaan läpi sillä, mulle sanottiin viimeisellä kerralla kun oli ammattilaisen kanssa juttelemassa näistä että mulla on paikka auki puoli vuotta, mutta jos en palaa juttelemaan ja sen ajan ylittyessä mun täytyy sihdin kautta hakea aika ammattiapuun. Ja se tarkoittaa sitä että pitää taas puhua monelle eri ihmiselle näistä mun asioista. Tää ois niin paljon helpompaa jos masennus menis ohi ittestään, tai että joidenki pikku kokeitten avulla mulle annettas lääkkeitä ja se ois paris viikossa ohi. Mutta kun ei tästä niin helpolla päästäkkään irti.. Mitenköhä sitä rohkasis ittensä kirjottamaan terveydenhoitajalle. Ja sen jälkeen vasta tuleekin se vaikeampi osuus, kuinka kertoa perheelle, että oon piilotellu masennusta jo pitkän aikaan. En yhtään tiedä miten he suhtautuvat.